Valokuvaaminen kirkossa
Sunnuntain pääjumalanpalveluksessa valokuvaaminen on kielletty.
Seurakunta on kokoontunut hiljentymään ja rauhoittumaan, jotta voi palveluksessa seurustella rukouksessa Jumalansa kanssa.
Poikkeuksen muodostavat perhekirkot jolloin lapset esiintyvät. Silloinkin toivotaan, että valokuvaaminen tapahtuisi omalta paikalta ja ilman salamaa. Valokuvia suositellaan ottamaan ennen varsinaista palvelusta lasten harjoitellessa ohjelmaansa. Silloin se ei häiritse ketään.
Muissa jumalanpalveluksissa ohjeita saatetaan antaa erikseen.
Valokuvaus kirkollisissa toimituksissa
Kaste
Valokuvaamista ei ole toimitusten aikana rajoitettu.
Avioliittoon vihkiminen
Valokuvaaminen on sallittu. Valokuvaajilta odotetaan kuitenkin hyvää harkintaa ja käytöstä. Alttarikaiteen sisäpuolelle ei ole lupa tulla. Vihkimisen aikana ei ole pidetty sopivana, että kuvaaja siirtyy puolelta toiselle salia. Voikin olla hyvä sopia, että yksi kuvaaja on salissa oikealla edessä ja toinen vasemmalla.
Jos on pyydetty mukaan ammattikuvaaja, he yleensä ovat tottuneet toimimaan kirkossa niin, ettei muut häiriinny.
Valokuvaaja on tervetullut myös ennen toimitusta ottamaan kuvia sakaristoon sulhasesta ja bestmanista ja mahdollisesti omaisten huoneeseen morsiamesta, morsiamen isästä ja kaasoista / morsiustytöistä ja sulhaspojista. Kun vihkimisessä nähdään usein paljon vaivaa koristelussa ja koristautumisessa, niitä lukuisia yksityiskohtia on hyvä sopivassa kohdassa tallentaa kameralla.
Hautaus
Valokuvausta ei seurakunnan puolelta rajoitettu, mutta omaisten kesken on hyvä sopia ketkä kuvia ottavat. Jotkut lähiomaiset ovat halunneet paikalle ammattikuvaajan, jotkut puolestaan ovat pitäneet tärkeänä, että kuvia ei kirkossa oteta lainkaan.
Mikäli kuvia otetaan , on syytä huomioida seuraavaa:
Alttarikaiteen sisäpuolelle ei saa tulla.
Kukkien laskemisen aikana valokuvaajan on kiinnitettävä huomiota omaan liikkumiseensa, että ei aiheuta levottomuutta saattojoukossa. Helpointa olisi pyytää kahta ihmistä kuvaamaan kukkienlaskua. Silloin kuvaajien ei tarvitsisi liikkua salissa puolelta toiselle sen mukaan miten omaiset asettuvat arkun ympärille.
