Leirivarusteet
• oppituntivarustus
• Raamattu – Seurakunta lahjoittaa sen oppitunnilla ennen leirijaksoa. Muista ottaa se mukaan!
• vihko (mielellään A5-kokoa) ja muistiinpanovälineet
• Rippikoulun oppikirja, jos se on jo annettu.
• liinavaatteet = aluslakana, pussilakana/makuupussi, tyynyliina
• peseytymisvälineet (saippua, shampoo, pyyhe)
• lämmintä vaatetta, myös ulkoiluvarusteet
• riittävästi vaihtovaatetta
• sisätossut tai villasukat (ulkojalkineet jätetään aina eteiseen)
• harrastusvälineitä kuten kitara, huilu, kamera voi ottaa mukaan
• leirille ei kuitenkaan oteta mukaan sellaisia äänentoistolaitteita, joita kuunnellaan muuten kuin kuulokkeilla. Niitä käytetään luonnollisesti vain vapaa-aikana.
• kela-kortti lompakkoon varmuuden vuoksi
Leirillä toimii pienimuotoinen kanttiini, josta voi ostaa makeisia, juomia, chipsejä. Taskurahaa voi varata tätä varten.
Ruoka-aineallergioista oli ilmoittautumislomakkeessa kysely. Ne on hyvä kaikesta huolimatta tarkistuttaa, jotta ongelmia ei pääse syntymään. Jos lisäksi rippikoululaisella on jokin sairaus tai lääkitys, minkä leirin johdon on hyvä tietää, ilmoitattehan siitäkin.
Leirillä pärjäät hyvin ilman kännykkää. Jos kuitenkin otat sen mukaan, käytäntö on, että ne eivät näy eikä kuulu oppitunneilla tai yhteisten ohjelmien aikana. Kännykät kerätään iltaisin n. klo 23 talteen ja palautetaan aamuisin.
Alkoholijuomien tai huumeiden hallussapito merkitsee asianomaiselle leirin keskeytymistä.
Leirillä noudatetaan leirikeskuksen sääntöjä. Niillä pyritään varmistamaan turvalliset olosuhteet leirille. Joka toistuvasti sopimattomalla käytöksellä rikkoo leirin rauhaa, lähetetään takaisin kotiin.
Osoite ja yhteystiedot Tuulikariin kesän aikana
Tuulikarin leirikeskus puh 8681 813
postiosoite: Harjavallan seurakunnan leirikeskus Tuulikari
Tuulikarintie 37, Kuivalahti Eurajoki 27100
Huomaa, että postiosoite ja käyntiosoite eivät ole samat. Postilaatiolle on parin kilometrin matka.
ajo-ohje Tuulikariin: /kirkotjatoimitilat/kesakotituulikari
Kesäisäntä: Veli-Matti Tuominen.
Pääemäntä Anna-Kaarina Jutila, puh 8681 813
Rippileirien aikana leirikeskuksessa on myös yöpäivystäjä.
Leirin johdolla on työkännykät leirillä mukana. Heidät tavoittaa myös niistä.
