KIRKKOHERRAN JOULUTERVEHDYS
|
Jumalan lahja
Jumalan lahja on ilmainen ja suunnattoman arvokas. Ihminen saattaa arvostaa lahjoja, joista saa maksaa paljon.
Jumalan lahja maksoi paljon, hänelle itselleen, niin paljon ettei kenellekään ollut varaa siihen. Jokainen saa lahjan ilman maksua.
Voisi kai vapaasti tulkita, että jokainen ihminen oli ja on niin suurissa veloissa Kaikkivaltiaalle Luojalle, että Luojamme näki parhaimmaksi kuitata koko velan yhdellä kertaa.
Se maksoi Hänelle suunnattoman kalliin uhrin, hänen oman Poikansa.
“Mutta nyt teidän ei tarvitse lähteä hätäillen, ei pakopaikkaa etsien, sillä teidän edellänne kulkee Herra, Israelin Jumala seuraa suojananne.” (Jes. 52: 12)
Jumalan lahja meille on hänen rakas Poikansa. Tämän lahjan vastaanottaminen ei ole riippuvainen kiltteydestä; itse asiassa tämä lahja on tuhmille. Lahjaan ei liity varausta: sitä ei oteta pois vaikkei sitä avaisikaan.
Taivaasta laskeutunut lahja on niin suuri ja arvokas, ettei ihminen voi sitä täysin käsittää. Jouluna saamme seisahtua ihmettelemään Jumalan tekoa meidän ihmisten parhaaksi: ”En ollut vielä syntynyt, kun synnyit auttajaksi, en armoasi kysynyt kun tulit turvaajaksi. En ollut vielä päällä maan, kun riensit tänne maailmaan, aukaisit meille taivaan”. (virsi 25:2)
Seimestä kuuluu ääni: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”
Hyvää Vapahtajamme siunaamaa joulunaikaa
toivottaen Matti Kaipainen kirkkoherra
|
|
|
|
|
|
|