Riparit 2020

Vuoden 2020 rippikoulujen ennakkojaksolla liikutaan oman ryhmän kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen ryhmä kulkee omassa aikataulussaan ja tutustuu koko ryhmänä uusiin tilanteisiin ja asioihin. Näin voimme jo ennakkojakson kuluessa tulla tutuiksi ja päästä paremmin tutustumaan seurakunnan toimintaan.

Alla olevasta kalenterista näet, milloin on minkäkin ryhmän aika olla esimerkiksi jumalanpalveluksessa ja miten opetusjaksot sijoittuvat. Ensisijaisesti kuljetaan siis oman ryhmän mukana, mutta poikkeuksia tietysti matkalla tulee ja niistä voidaan sitten erikseen ryhmän vetäjän kanssa.