Luettelo Harjavallan seurakunnan hautausmaan alueen puista, jotka istutettu kunkin vuoden kouluunlähtijöille.

Kouluunlähtijöiden puut.

Uutislistaukseen

Harjavallan seurakunnan papisto

Seurakuntapastori Anniina Salminen on irtosanoutunut virasta ja jatkaa Tampereen Harjun seurakunnassa. Virka on toistaiseksi täyttämättä. Käsillä olevien muidenkin henkilövaihdosten myötä seurakunnassa pohditaan vaihtoehtoja henkilöresurssien vähentämiseen. Siihen velvoittaa meitä seurakunnan jäsenmäärän väheneminen sekä henkilöstösuunnitelma. Lokakuun alussa on tarkoitus saada määräaikainen pastori seurakuntaan siihen asti, kunnes päätöksiä tehdään ja uusi viranhaltija aloittaa virassa. Pohdinnassa on yhdistelmävirka tai osa-aikainen virka.

Syyskuun aikana seurakuntaa auttaa vielä Ulvilan seurakunnan virasta eläkkeelle jäänyt pappi Elise Lehtola.

 

2021-08-31 09:50:44.0